Bridget Allaire-Mäki

Kuva: Antti Kangassalo

Kuva: Antti Kangassalo

Bridget Allaire-Mäki saapui Suomeen 1987. Hän on yksi Tapiola Sinfoniettan alkuperäisjäsenistä ja toimii orkesterissa fagotin vuorottelevana äänenjohtajana. Viimeksi kuluneiden kahdenkymmenen vuoden ajan hän on soittanut monissa suomalaisissa orkestereissa sekä lukuisilla musiikkifestivaaleilla, mm. Oulunsalossa, missä hän oli vuoden taiteilija 2002. Hän on esiintynyt mm. Korsholmassa, Rauman Festivossa, Crusell-viikolla sekä Lemin, Joroisten, ja Kuhmon musiikkifestivaaleilla. Vuonna 2009 Bridget Allaire-Mäki oli vuoden kuvataiteilija Katrina kamarimusiikkifestivaalissa Ahvenanmaalla, jossa hän toimi myös muusikkona.

Vuonna 2011 Bridget valmistui kuvataiteilijaksi ja on nyt Taidemaalariliiton kokelasjäsen.Hän on toiminut aktiivisesti kuvataiteilijana Tapiolan Sinfoniettan toimen ohessa ja pitänyt näyttelyjä säännöllisesti Keravalla, Uudessakaupungissa, Järvenpäässä, Espoossa ja Helsingissä. Bridget on myös osallistunut ryhmänäyttelyihin Helsingissä, Hangossa, Lahdessa, Hyvinkäällä,Tukholmassa ja Tuusulassa.