Urjala Soikoon!
Urjala Soikoon!
Täyteläinen kattaus klassista musiikkia ja argentiinalaisia rytmejä, runoa, tanssia ja tietysti herkullista ruokaa!

Urjala Soikoon!

Täyteläinen kattaus klassista musiikkia ja argentiinalaisia rytmejä, runoa, tanssia ja tietysti herkullista ruokaa!

Lokakuussa 2015 järjestetään jälleen Urjala soikoon! -festivaali, joka tänä vuonna yhdistää klassisen ja kevyemmän musiikin, modernin tanssin, lasitaiteen ja herkullisen ruoan ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi.

Urjala soikoon! on moniaistinen kokemus. – Olemme halunneet luoda tapahtuman, joka tuottaa nautintoa klassisen musiikin harrastajille, mutta säväyttää ja puhuttelee myös muista taiteenlajeista kiinnostuneita ihmisiä, ydintiimi kuvailee. Suunnittelussa ovat olleet alusta asti mukana viulisti, alttoviulisti Teemu Kupiainen, joka toimii tapahtuman taiteellisena johtajana, herkuillaan vakuuttava kokki Markus Aremo sekä Pentinkulman päivien toiminnanjohtaja, tuotantokoordinaattori Laura Jänisniemi.

Urjala soikoon! -festivaalin tilaisuuksissa klassiseen musiikkiin yhdistetään muita elämyksiä. Konserteissa nähdään modernia tanssia ja nautitaan Markus Aremon loihtimista ruoista. Oman konserttinsa saavat myös lapset, kun vierailulle saapuu Vino prinsessa. Ja mitäpä tapahtuma olisi ilman Nuutajärvellä muotoiltua ja valmistettua lasia!

Konsertit järjestetään Urjalan Säätiötalossa (Urjalantie 9) ja kirkossa (Urjalantie 14).
Liput ennakkoon: kulttuurinkarkeen.fi

Urjala Soikoon 2015